Sunnuntaifiilis!

Pystytimme toiminnallisen julkisen olohuoneen Raatihuoneentorille, ihan vain tarjotaksemme kanssakaupunkilaisille mahdollisuuden istahtaa hetkeksi glögille tai askartelemaan leppoisassa sunnuntaimeiningeissä. Kansa kuuli sunnuntain tunnun, kahvit ja glögit kumottiin. Satuja kuunneltiin. Maagisia kosketuksia vaihdeltiin. Omakuvia piirreltiin. Tunnelma oli lämmin, inhimillinen, leppoisa.

Siinä touhua katsellessa ja kokiessa hiippaili mieleen kysymyksenasettelu: mikä onkaan käsitteenä se dystopinen maakunta, Schwarzenegger, jota tässä ollaan kumoamassa? Vaihtoehtoja on lukemattomia, mutta yksi mahdollinen vastaus alkoi päilyä vahvasti mielessä: Schwarzenegger on kuva voiman ja koneiden ajasta, vaarasta kadottaa inhimillinen. Muskeleiden ajasta, joka piirtyy arvoksi ihmisen yli. Kohtaamattomuuden ajasta, yksilöpalvonnan ajasta. Kukkulankuninkuuden ajasta. Ajasta, jossa yksi pikkukaupunki ei paljon yhteiskunnassa paina, vielä vähemmän sen asukkaat. Ja kun näin käy, lähtee usko, alkaa lamaantuminen.

Tehtävämme on todistaa, ettei inhimillinen ole kadonnut. Että on mahdollista katsoa kaupunkilaista sellaisenaan, arvottamatta. Että perkule, täällä ei mitkään koneet jyllää, täällä on vielä ihminen, katso! Ja meitä on monia kamppailemassa tätä lamaantumista vastaan. Että kaiken tämän keskellä meillä on vielä jäljellä jokin tahto. Jokin siemen hyvään. Pikkukaupunki, joka ei suostu terminaattoreiden ikeeseen. Undergroundmenoa ja vastarintaa! Ei muskelein, vaan kohdaten.

Hyvää menoa ja lämmintä oloa kuvakavalkadina, olkaat hyvät!